gb.png
Etusivu

Investointien suunnittelu

Yritysten täytyy toisinaan tehdä investointeja, eli hankkia esimerkiksi koneita, laitteita tai toimitiloja. Investoinnit voivat olla myös aineettomia kuten tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja. Investoinnin huolellinen suunnittelu ja eri vaihtoehtojen puntarointi ovat erittäin tärkeässä asemassa, sillä suunnitteluvaihe määrittää kustannukset.

Oikea-aikainen investointi on vienyt yrityksiä kansainväliseen menestykseen ja epäonnistunut, väärä tai väärin ajoitettu investointi on vastaavasti kaatanut lukuisia yrityksiä. Investointiasiat tulevat yleensä esille Kehittämisneuvonta-palvelussa. Voit tehdä investointien suunnittelua ja kustannuslaskentaa myös itsenäisesti täällä. Investointien toteuttamiseen on myös usein tarjolla julkista tukea, avustusta tai lainaa. Nämä mahdollisuudet selvitämme kanssasi, mutta on tärkeää, että investointeja ei tehdä ennen mahdollisen avustushakemuksen laatimista.

Mikäli yrityksesi sijaitsee maaseudulla, on mahdollista hakea avustusta myös investoinnin toteutettavuustutkimukseen. Yritysrahoitus- ja tukimahdollisuudet täällä.

Missä ja miten?

Yrityksessäsi tai meillä Navitaksella, kahvikupin äärellä, mikä Sinulle parhaiten sopii. Ota yhteyttä yritysasiantuntijoihimme.

Kesto ja hinta

Investointien suunnitteluneuvonta on maksutonta Varkauden alueen yrityksille, kesto on asiakkaan tarpeesta riippuen noin tunti. Asiakas laatii itse laskelmat ja dokumentoinnin, me autamme täyttämisessä.  

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.