gb.png
Etusivu

AFT keskittää Service Centerinsä Varkauden uusiin tiloihin

16.06.2020

Aikawa Fiber Technologies Oy:n Service Centerin toiminta keskitetään Varkauteen. Rakennettavat toimitilat ovat osa yrityksen palveluliiketoiminnan laajentamis- ja kehittämishanketta, jolla vastataan alan haasteisiin maailmalla.

Paperi- ja selluteollisuuden laitevalmistajan Aikawa Fiber Technologies Oy:n (AFT Oy) historia on kiinnostava 75-vuotinen kasvutarina.

Sotakorvausteollisuuden osana Ahlströmin Varkauden konepaja alkoi 1945 valmistaa selluteollisuuden seulalevyjä. Ruotsiin perustettiin sisaryritys ja tehdas 1975, USA:han 1977 ja Ranskaan 1979.

Ahlström myi koko Varkauden teollisen liiketoimintansa pääosin ulkomaisille sijoittajille 1980- ja 1990-luvuilla. Seulalevytehdas siirtyi kanadalaisen CAE Screenplatesin omistukseen vuonna 1992.

Vuonna 2002 yhtiö siirtyi kanadalaiselle Advanced Fiber Technologiesille. Seuraavien neljän vuoden aikana markkinamuutokset ja yhtiön osingonjakopolitiikka veivät liiketoiminnan konkurssin partaalle.

Vuonna 2006 yhtiön omistajaksi tuli japanilainen Aikawa ja perustettiin Aikawa Fiber Technologies Oy. Tuotteet ja tuotantolaitteet laitettiin kuntoon.

Vuonna 2008 yrityksellä oli erittäin hyvä tilauskanta, mutta seuraavana vuonna laman romahdutti koko konsernin talouden. Paikallisen johtoryhmän uusien suunnitelmien ansiosta Varkauden yksikkö kuitenkin saatiin tuottavaksi ja kannattavaksi. Lisäksi Varkauden kaupungin vahva ja nopea reagointi avustaa lisärahoituksen järjestelyissä oli yksi varteenotettava apu saada tehdas säilymään Varkaudessa.

- Kaikkea on tuossa vuosien varrella tapahtunut. Tulin Ahlströmille harjoittelijaksi vuonna 1971 ja olen ollut sekä rakentamassa että purkamassa tehtaita myös ulkomailla. Halusin olla mukana vetämässä tätä uusintakin toimitilahanketta, AFT:n tuotantotekninen kehitysjohtaja Markku Luukkonen kertoo.

Palveluliiketoiminta saa uutta vauhtia

AFT:n uuden, tämän vuoden loppuun mennessä valmistuvan Service Centerin hallin kustannus on 2,5 miljoonaa euroa. Toukokuussa tehdyn sopimuksen mukaan Keski-Savon Teollisuuskylä Oy rahoittaa tilat, joissa AFT on aluksi vuokralla. Yrityksen suunnitelmana on lunastaa halli vähitellen omakseen. Lunastusaika on korkeintaan 22 vuotta.

AFT investoi lisäksi uusiin nostureihin ja muihin koneisiin noin 2 miljoonaa seuraavan parin vuoden aikana.

Noin 1 500 neliön rakennus sijaitsee Päivärinteellä. AFT:llä on Suomessa nyt 145 työntekijää, joista Varkaudessa 130. Service Center työllistää alkuvaiheessa noin kymmenen uutta työntekijää ja ensi vuonna saman verran lisää.

- Nyt voimme tehdä vuosisopimuksia isojen asiakkaiden kanssa, erittäin tärkeä palveluliiketoimintamme kehittyy ja kilpailukykymme parantuu. Saamme uudet, puhtaat tilat kokoonpanoa varten, nosturikapasiteetti kasvaa ja laitteiden testausmahdollisuudet lisääntyvät, Luukkonen esittelee.

Varkauden seudulla vahvaa yhteistyötä

AFT:n Varkauden-investointi on osa yrityksen globaalia investointiohjelmaa, jolla se vahvistaa asemaansa paperi- ja selluteollisuuden laite- ja komponenttitoimittajana.

- Asiakkaat edellyttävät toimitetuilta laitteilta ja komponenteilta yhä enemmän. Voimme tarjota kokonaisvaltaista tuki- ja huoltopalvelua, Luukkonen sanoo.

Aikawa Fiber Technologies -konsernilla on tuotantoyksiköitä myös Kanadassa, Etelä-Koreassa ja Kiinassa. Konsernin omistaa japanilainen Aikawa Iron Works, jolla on myös oma tuotantolaitos Japanissa.

Varkauden kaupungin sitoutuminen hankkeeseen on vaikuttanut keskeisesti siihen, että AFT on kohdentanut tämän investoinnin nimenomaan Varkauteen.

- Varkauden seudulla yhteistyö on esimerkillistä, mikä tuli esille erityisesti laman aikana. Myös konsernissa Japanissa arvostetaan niin kaupungin kuin meidän yrityksemme toimintaa ja luotetaan meihin, Luukkonen sanoo.

- Ahlströmin ajoista lähtien yhteistyö ja me-henki ovat olleet Varkauden vahvuus, Luukkonen korostaa.

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.