gb.png
Etusivu

Kuukauden yrittäjätarina: Iitulina Oy

17.02.2021

Iisa Ronkainen on aina ollut luonteeltaan yrittäjä. Kolme vuotta sitten ollessaan äitiyslomalla, hän pohti äitinsä kanssa yrityksen perustamista. Naiset eivät asiaa kauaa pyöritelleet, vaan ryhtyivät tuumasta toimeen ja perustivat puoliksi Iitulina-nimisen yrityksen.

Yhteinen kiinnostus käsitöihin oli yrityksen perustamisen pohjana. Yritys myy sisustustekstiilejä sekä naisten ja lasten vaatteita. Yhteistyö äititytär-yrityksessä on sujunut kokonaisuutena oikein hyvin. Yrityksen kilpailuvalttina on vastuullisuus. Tuotteet tehdään luomu- ja kierrätysmateriaaleista.

– Teemme tyylikkäitä, mukavia vaatteita, joissa käyttäjä voi tuntea olevansa kuin kotiasussa, näyttäen kuitenkin tyylikkäältä, kertoo Iisa Ronkainen. Puukuitukankaita otetaan käyttöön myös heti kun niitä on saatavilla. Vaikka kilpailu alalla on kovaa, yrittäjällä on luja usko siihen, että heidän tuotteilleen riittää myös jatkossa kysyntää. Lähitulevaisuuden tavoitteena on saada Suomen laajuinen tunnettuus ja tulevaisuudessa myös kansainväliset markkinat Euroopassa ja Japanissa kiinnostavat.

Iitulinan kautta Iisa on ymmärtänyt, että yrittäjyys on nimenomaan se mitä hän haluaa tehdä. Aktiivinen nainen onkin perustanut viime syksynä myös toisen yrityksen Tmi Iisa Amanda:n, jonka alla toimii myös miehen kanssa yhteistyössä toimiva markkinointinimi Mualarit. Iisa Amandan toimialaa ovat graafinen suunnittelu ja nettisivujen tekeminen, kohderyhmänä nimenomaan pienyrittäjät. Yhteistyökumppaneita ja asiakkaita onkin löytynyt jo varsin hyvin ja yhteistyötä on tehty myös paikallisten toimijoiden Varkautelaiset ry:n sekä Varkaus Nyt -ryhmän kanssa. Mualarit tarjoavat maalaustöitä sekä koristemaalausta.

– Tilauksia on ollut alusta alkaen tosi hyvin myös maalauspuolella”, iloitsee Ronkainen.

Yrittäjän päivät ovat kiireisiä ja tekemistä riittää. Sosiaalisen median kanavat ovat olleet pääasialliset markkinointikanavat, ja ne ovatkin tuoneet hyvin näkyvyyttä ja asiakkaita, ja töitä riittää. Yhtenä isoimmista tähänastisista ilon aiheista yrittäjäurallaan hän mainitseekin erään onnistuneen some-postauksen:

– Oikeaan aikaan, oikeassa ryhmässä tehty postaus poiki ison määrän tilauksia ja hetkellisesti ruuhkautti verkkokauppamme.

Parasta yrittämisessä Iisan mielestä on se, että saa itse päättää asioista ja toteuttaa omia ideoitaan.

Se, kun näet oman idean pohjalta syntyneen tuotteen tai työn tuloksen valmiina, on äärimmäisen palkitsevaa.

Paluumuuttajana Ronkaisen on helppo tunnistaa Varkauden hyvät puolet yrittäjälle.

– Täällä on helppo päästä näkyville.

Lisäksi hänen yritystoiminnoissaan markkina-alue ei ole rajattuna lähiseutuun, vaan töitä voi tehdä etänä ja verkkokaupan kautta asiakkaat voivat olla mistä vaan.

– Luonnon läheisyys antaa voimaa myös vapaa-ajalla, sanoo Ronkainen. Vapaa-ajalla hän rentoutuu muun muassa perheen ja koiran kanssa ulkoillen.

– Käsityöt kuuluvat myös vapaa-ajan viettooni. Ne rentouttavat kivasti ja samalla voi toki testailla uusia juttuja ja tuotteita, naurahtaa Ronkainen.

Nuorille ja miksei vanhemmillekin yrittäjyyttä pohtiville hänen neuvonsa on:

– Kannattaa rohkeasti kokeilla mikä on se oma juttu. Se ei välttämättä ole se mitä ensimmäisenä lähtee tekemään, mutta vain kokeilemalla voi tietää.”

Iisan yrityksiin voit tutustua:

https://www.iitulina.fi/

https://iisaamanda.fi/

https://mualarit.fi/

facebook:

https://www.facebook.com/iitulina

https://www.facebook.com/iisaamanda.fi

https://www.facebook.com/mualarit

 

Instagram:

https://www.instagram.com/iisaamanda/

https://www.instagram.com/mualarit/

Paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä yhteistyöllä esiin!

Varkauden kaupungin organisoimassa markkinointiyhteistyöryhmässä esille noussut ajatus tuoda alueellista osaamista, yritystoimintaa ja palveluita esille poiki juttusarjan, joka lanseerataan Navitas Yrityspalveluiden helmikuun 2021 uutiskirjeessä. Esittelemme joka kuukausi tämän juttusarjan kautta kotikaupunkimme palveluita ja yrittäjiä niiden takana. Yritysesittelyt tehdään yhteistyössä Navitas Yrityspalveluiden, Varkauden Yrittäjien, Keski-Savon Yrittäjänaisten sekä Varkauden alueen kauppakamarin kanssa. Käytetään paikallisia palveluita ja tuetaan alueellista yritystoimintaa!

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.