gb.png
Etusivu

KiertoKasvu – vauhtia kiertotalousliiketoimintaan Pohjois-Savossa

15.05.2023

Huhtikuussa käynnistyneen Kiertotaloudella uutta kasvua Pohjois-Savoon -hankkeen tarkoituksena on lisätä pk-yritysten ympäristövastuullisuutta sekä edistää kiertotalouteen ja ympäristötyöhön liittyvää liiketoimintaosaamista pk-yrityksissä. Projektipäällikkö Laura Leppänen Navitas Kehitys Oy:stä luotsaa laajan maakunnallisen kiertotaloushankkeen Keski-Savon toteutusta.

Hankkeen tavoitteena on osaltaan edistää kiertotalouden mukaista yritystoimintaa Pohjois-Savossa. Reilun 2,5 vuoden aikana Leppänen ja hänen työparinsa Jaakko Lappalainen toteuttavat yhteistyöyrityksille muun muassa hiilijalanjälkilaskentaa, Motivan mallin mukaisia materiaalikatselmointeja sekä ympäristövaikutusten arviointia ja seurantaa.

– Luvassa on lisäksi kiertotalouteen ja ympäristövastuullisuuteen kytkeytyviä tilaisuuksia sekä opintomatkoja Suomeen ja ulkomaille. Työpäivät kuluvat myös Riikinnevan kiertotalousalueen kehittämisen parissa, Leppänen lisää.

Leppänen on työskennellyt resurssiviisauteen, kiertotalouteen ja ilmastoasioihin liittyvien hankkeiden parissa yli kymmenen vuotta, viimeisimpänä Savonia-ammattikorkeakoulun bio- ja kiertotalousvahvuusalan tiimissä. Koulutukseltaan hän on YTM ja ympäristöteknologian insinööri (AMK).

– Hanke on erittäin mielenkiintoinen ja antaa yrityksille konkreettisia työkaluja. Olen toteutuksen suhteen hyvin luottavainen tulevaan, sillä hankekumppanit Savonia-ammattikorkeakoulu ja Ylä-Savon ammattiopisto (YSAO) ovat luotettavia pitkän linjan osaajia hankekentällä. Yhteistyö on varmasti sujuvaa ja tuloksellista, Leppänen sanoo.

Kevään edistyessä ja auringonpaisteen lisääntyessä kasvaa myös innostus tehdä työtä alueen pk-yrityste hyväksi.

– Vauhtia suksien sijaan ammennetaan rullaluistimilta, kävelylenkeiltä ja ryhmäliikuntatunneilta, Leppänen virnistää.

Onko yrityksesi kiinnostunut hankkeen palveluista? Ota yhteyttä:

Laura Leppänen
projektipäällikkö, Kiertotaloudella uutta kasvua Pohjois-Savoon -hanke
puh. 044 712 0862
laura.leppanen@navitas.fi

 EU_PSL.png

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.