gb.png
Etusivu

Kiäntölä UG:lle kunniamaininta maakunnallisessa Parasta palvelua -kilpailussa

03.12.2025

Varkautelainen Kiäntölä UG Oy palkittiin Kuopion alueen kauppakamarin järjestämässä Parasta palvelua -kilpailussa Varkauden alueen kunniamaininnalla. Maakunnallisen kilpailun voitti iisalmelainen Maxi Cafe. Alueellisilla kunniamaininnoilla palkittiin lisäksi kuopiolainen Gentlemens Livingroom, iisalmelainen Cafe Nata ja siilinjärveläinen Putiikki SirpaSari.

20251202_105034(1).jpgKilpailun voittaja ja alueellisten kunniamainintojen saajat julkistettiin Kuopion alueen kauppakamarin jäsenistön verkostoitumistilaisuudessa tiistaina 2.12.2025.

Jo kahdettatoista kertaa järjestetyssä kilpailussa painotettiin tänä vuonna pohjoissavolaisen palvelun laatua maakunnan vetovoimaisena tunnusmerkkinä – niin asukkaille, matkailijoille kuin yrityksille. Kilpailu herätti kiinnostusta ja keräsi historiansa suurimman äänimäärän, yhteensä 7 570 yleisöääntä.

Vuonna 2025 voittajan valinnassa painotettiin entistä vahvemmin kokonaisvaltaista asiakaskokemusta, joka kattaa sekä fyysiset että digitaaliset palvelukanavat. Arviointi perustui yleisöääniin, laatukriteeristöön sekä Savonia-ammattikorkeakoulun Y-tiimin toteuttamaan Mystery shoppaukseen.

Laatukriteereissä korostuivat asiakaspalvelun ammattimaisuus ja monikanavaisuus, digitaalisen palvelun toimivuus ja brändin näkyvyys, savolainen palvelukokemus sekä yhdenvertaisuus.

Tänä vuonna kilpailussa haluttiin tuoda aiempaa vahvemmin esiin myös Pohjois-Savon B2B-sektoria. Kuopion alueen kauppakamari alleviivasi perusteluissaan, että Kiäntölä UG oli palkituista ainoa yritysasiakkaita palveleva toimija. Yritys on täyden palvelun markkinointi- ja konsulttitoimisto, joka tarjoaa ratkaisuja eri tarpeisiin aina teippauksista ja valomainoksista kotisivuihin, videoihin, mainontaan ja sisällöntuotantoon.

Navitas Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jouko Laitinen oli paikan päällä onnittelemassa yritystä.

– Kiäntölä UG edustaa hienosti savolaista palveluasennetta yrityssektorilla. Yritys tunnetaan luotettavana ja huolettomana kumppanina, joka hoitaa hommat rennolla mutta asiallisella otteella nopeasti ja sovitussa aikataulussa, Laitinen tiivistää.

Parasta palvelua -kilpailu on Kuopion alueen kauppakamarin Kauppa-, matkailu- ja palveluvaliokunnan vuosittain organisoima kilpailu, jonka tavoitteena on nostaa pohjoissavolaisen palvelun laatu maakunnan vetovoimaiseksi tunnusmerkiksi. Palkinnon ovat aiempina vuosina voittaneet mm. Gaffer-Cafe (2022), BikeTaxi (2023) ja Fysiomaker (2024). Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Savon Sanomien, Kuopion kaupungin, Siilinjärven kunnan, Varkauden kaupungin/Navitas Yrityspalveluiden ja Iisalmen kaupungin kanssa.

Lue lisää Kuopion alueen kauppakamarin tiedotteesta

Kuva: Esa Tuovinen

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.