gb.png
Etusivu

Matkailutoimialan kehittämis- ja tukitoimintoja järjestellään uudelleen Varkaudessa – matkailustrategia valmistuu tammikuussa

21.12.2020

Varkauden matkailumarkkinoinnissa ja matkailutoimialan kehittämisessä on tapahtunut merkittävä operatiivinen muutos, kun pitkäaikainen Navitas Yrityspalveluiden matkailukoordinaattori Eeva Lemiläinen on siirtynyt nauttimaan eläkepäivistä marraskuun alussa.

- Eeva on huolehtinut matkailumarkkinoinnista ja matkailutoimijoiden verkoston yhteyksistä työtuntejaan säästelemättä.  Hän on ollut monessa mukana ja antanut todella omistautuneen työpanoksen Varkauden ja koko seudun matkailun edistämiseksi, kiittelee Navitas Yrityspalveluiden toimitusjohtaja Jouko Laitinen.

Muutoksen yhteydessä Varkauden kaupunki ja Navitas Yrityspalvelut järjestelevät matkailun tehtäväkenttää uudelleen.  Matkailun tueksi rakentuu moniammatillinen tiimi, jossa toimii kaupungin ja Navitas Yrityspalveluiden henkilöstöä yhdessä kukin erityisosaamisensa mukaan.

Matkailun markkinointitoiminnot siirtyvät kaupungin markkinointi- ja viestintäasiantuntijoiden hoitoon. He vastaavat muun muassa Visit Varkaus -sivustosta, eri kanavien some-päivityksistä, julkaisutuotannosta ja yhteiskampanjoista matkailutoimijoiden kanssa. Markkinointi- ja viestintätiimissä työskentelevät markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Marja Vuorinen ja verkkomediasuunnittelija Laura Rosenberg. Tiimi vahvistuu vuoden alussa rekrytoivalla sisällöntuottajalla.

- Matkailumarkkinointi on kiinteä osa kaupunkiviestintää. Muutoksella haluamme keskittää siihen käytettävissä olevia resursseja ja toisaalta jäsentää ja kehittää kaupungin ja Navitaksen välistä yhteistyötä ja työnjakoa, toteaa kaupunginjohtaja Hannu Tsupari.

Matkailutoimijaverkoston kehittäminen, alan yritysneuvonta ja matkailun hankeyhteistyö mm. Saimaan alueen kanssa ovat Navitas Yrityspalveluiden työsarkaa. Näitä tehtäviä hoitaa yritysasiantuntija Tuula Kokkonen.

Varkauden kaupunkistrategiassa 2018–2040 on yhdeksi elinvoimatavoitteeksi määritelty matkailun kehittyminen. Kehittymisen mittareiksi on asetettu matkailuyritysten liikevaihdon kasvu sekä selkeän kärkiyrityksen muodostuminen.

- Teetimme vuonna 2019 Varkauden matkailutulo ja -työllisyystutkimuksen. Sen mukaan Varkauden välitön matkailutulo vuonna 2017 oli 28,5 M € ja välitön matkailutyöllisyys 168 henkilötyövuotta. Vaikka näistä luvuista nykytilastoinnin mukaan vähennetäänkin lyhyiden tienvarsipysähdysten arvo, on matkailu meillä jo nyt merkittävä työllistäjä. Toimialalla on hyvät edellytykset kasvaa elinkeinorakenteen monipuolistajaksi, arvioi Kokkonen.

Toimialakehityksen tueksi on alettu laatia Varkauden matkailustrategiaa.  Syksyn mittaan on järjestetty kolme strategiatyöpajaa, joihin on osallistunut yli 30 keskisavolaista matkailutoimijaa.  Työtä on ohjannut Hannu Komu Onvisio Consultingista Savonlinnasta. Komulla on laaja kokemus matkailualueiden kehittämistehtävistä, markkinoinnista ja tuotteistamisesta sekä Saimaan alueella että valtakunnallisesti. Matkailustrategia valmistuu vuoden 2021 alussa, jolloin se myös julkistetaan.

Yhteydenotot matkailumarkkinoinnin ja -viestinnän asioissa:

visitvarkaus@varkaus.fi

Marja Vuorinen, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, marja.vuorinen@varkaus.fi,  p. 044 444 2417

Laura Rosenberg, verkkomediasuunnittelija, laura.rosenberg@varkaus.fi , 044 743 6479

Yhteydenotot matkailutoimialaan ja yrityskehittämiseen sekä matkailualan hankkeisiin liittyvissä asioissa:

Tuula Kokkonen, yritysasiantuntija, tuula.kokkonen@navitas.fi, p. 040 512 7901

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.